PITÄJÄNMÄEN TARMOSSA LIIKKUNNALLISTA TARJONTAA KOKO PERHEELLE

Seuran historia alkoi jo vuonna 1925 voimistelun sauva- ja vapaaliikkeiden, nyrkkeilyn, painin ja kesäurheilulajien parissa. Vuodesta 1947 suunnistus on jatkunut mukana toiminnassamme katkeamattomana nähin päiviin saakka. Nykyään PiTa liikuttaa paikallisia lapsia, nuoria ja aikuisia jalkapallon, jääkiekon, jumpan kuin perinteisen suunnistuksenkin voimalla.

Pitäjänmäen Tarmon alkuperäisenä tarkoituksena on ollut tarjota paikallisille asukkaille liikunnan ja kilpailun iloa, eikä päämäärä ole muuttunut näihin päiviinkään mennessä.

PiTalaisuus on rehtiyttä, kannustavuutta, tervettä kilpailua ja ennen kaikkea tunnetta.

PITÄJÄNMÄEN TARMO - JALKAPALLO

Rekisteröityjä harrastajia jalkapallossa on yli 300 vuoden 2023 lopussa. Meillä on juniori-ikäluokkia 2009-2018 syntyneille ja lisäksi miesten ja naisten aikuisjoukkueet.

JALKAPALLOKOULU

Jalkapallokoulun alkuaikoina 2000-luvun alussa valmennusvastuu oli Atik Ismaililla. Jalkapallokoulussamme uransa aloitti myös Jasin Assehnoun (FC Emmen). Sittemmin on vetäjät vaihtuneet (Erkki Pylkkänen, Antti Hämäläinen, Vesa Anttonen jne) ja viime vuosina Junioripäällikkömme Juho Hämäläinen on ottanut merkittävää roolia jalkapallokoulun järjestelyissä ja olemmekin saaneet perustettua isoja ikäluokkia ja pelaajistamme monet ovat jatkaneet SM tasolle asti.

Jalkapallokoulussamme on mukana paljon lastenohjaajia ja valmentajia, jotta jokainen tapahtuma on mahdollisimman turvallinen ja jokaista lasta ehditään huomioida.

Syyskauden päättyessä jalkapallokoulusta perustetaan ikäluokkajoukkue ja joukkutoiminta aloitetaan.

TOIMINTA-AJATUS

kehittää lähialueen lasten ja nuorten jalkapallotaitoja ja mahdollistaa jalkapalloharrastus lähellä sekä kustannustehokkaasti. Jalkapallokoulusta alkaen haluamme sytyttää lapsille ja nuorille jalkapalloon elinikäisen innostuksen. Pyrimme antamaan jokaiselle pelaajallemme mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa omalla tasollaan, lapsesta aikuiseen asti. Pyrimme toiminnassamme laadukkuuteen, suunnitelmallisuuteen ja jatkuvuuteen.

Visionamme on olla seura, joka kannustaa pelaajia haastamaan itseään ja olemaan pelkäämättä epäonnistumisia. Pyrimme siihen, että lapset ja nuoret pääsevät kokemaan elämyksiä jalkapallon parissa ja jalkapallo pysyisi osana elämää aikuisenakin.